Toiminta

Karaokeilloissa pääsee harvemmin yksin laulamaan, varsinkin tunnetummissa kappaleissa aina läytyy joku toinen toiseen mikkiin ja taustalle saadaan ilman mikkiä lauleskeleva ”enkelikuoro”. Tästä syystä karaokeiltojamme voitaisiin luonnehtia hieman enemmän japanilaistyyppiseksi karaokeoksi, missä pienemmällä ryhmällä mennään illaksi lauleskelemaan yhdessä, kuin suomalaiseksi karaokeksi, missä yksi tai kaksi ihmistä esiintyy muille ihmisille. Lauloit sitten hillitysti paikaltasi tai repäisevästi show-miehen elkein, täällä olet kuin kotonasi. Laulutaito ei ole este näihin osallistumiseksi. Tarjolla useimmiten pientä naposteltavaa ja kurkunkostuketta, jotta ääni kestää. Välillä saatetaan vaihtaa experimentaalinen tulkinta Singstariin ja katsotaan kuka kukin on.

Karaokesitsit voisivat yhtä hyvin kulkea nimellä iskelmäsitsit tai ”sitsit joissa lauletaan lauluja joita muutenkin kuunnellaan” eli läsyyn kerätään tunnetuimpia kotimaisia ja ulkomaisia lauluja, joiden laulaminen ilman minkäänlaista laulutaitoa on hyvinkin mahdollista.
Jotta sävelessä pysyminen ja lukkarin homma hieman helpottuisivat, on paikalla muutama videotykki ja kaiuttimet, jotta taustoilla saadaan sitsikansa pysymään tahdissa. Sitseille on tällä hetkellä vain 40 paikkaa, joten ole tarkkana kun ilmo aukeaa, jottet missaa näitä.

Leffailtojen järjestetään aina sitä mukaan kun innostusta löytyy.

Yhdistyy etsii koko ajan uusia ja kokeilemisen arvoisia toimintamuotoja, joita voi ehdottaa hallitukselle tapahtumissa tai pullopostilla.